Käyttö- ja toimitusehdot

Luotettavaa palvelua jo yli 53 vuotta

Ompelijanmaailma -verkkokauppa on Ompelijanmaailma Oy:n (perustettu 15.10.1967) ylläpitämä palvelu. Ompelijanmaailma on sitoutunut noudattamaan toiminnassaan Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry:n (ASML) Reilun Pelin Sääntöjä ja Sähköisen Kaupankäynnin Sääntöjä sekä kuluttajakaupasta säädettyjä lakeja. Kaikki verkkokauppamme tuotehinnat ja toimituskulut sisältävät arvonlisäveron.

Pyrimme palvelemaan sinua aina mahdollisimman nopeasti ja joustavasti.

HUOMAA, ETTÄ VERKKOKAUPPAMME PIENIN LASKUTETTAVA JA TOIMITETTAVA TILAUS ON ARVOLTAAN 10 EUROA (tuotteiden verollinen yhteishinta ilman toimituskuluja).

Mikäli jokin tilattu tuote on tilapäisesti varastosta loppu, tiedotamme siitä tilaajalle. Kyseistä tuotetta ei siinä tapauksessa yleensä laskuteta, ellei toisin sovita. Tuotetta ei myöskään toimiteta silloin ns. jälkitoimituksena. Mikäli tuote halutaan toimitettavaksi myöhemmin, muodostuu toimituksesta uusi tilaus, joka laskutetaan toimituskuluineen erikseen.

Olemme pyrkineet tekemään tilaamisen mahdollisimman helpoksi. Näistä käyttö- ja toimitusehdoista löydät yksityiskohtaiset tiedot ja ohjeet tilaamiseen, maksamiseen, toimitustapoihin ja toimitusmaksuihin liittyen. Mikäli jokin asia askarruttaa sinua, älä epäröi kysyä. Vastaamme mielellämme kaikkiin tuotteitamme ja toimintaamme koskeviin kysymyksiisi...



Tilaaminen ja rekisteröityminen

Ompelijanmaailman verkkokaupassa on kolme erilaista osaa:

  • Kuluttajaverkkokauppa (vapaa kaikille)

  • Koulupalvelut (julkishallinnon yksiköille)

  • Yrityspalvelut (ompelualan yrityksille)

Kuluttajaverkkokauppa

Julkisessa kuluttajaverkkokaupassa voit tehdä vapaasti ostoksia ilman rekisteröitymistä tai rekisteröitymällä Ompelijanmaailman asiakkaaksi. Kirjauduttuasi rekisteröitymisen jälkeen käyttäjätunnuksellasi (sähköpostiosoitteesi) ja itse luomallasi salasanalla saat mm. seuraavat edut: Tilauksesi nopeutuu, koska sinun ei tarvitse syöttää yhteystietojasi joka tilauksella alusta alkaen ja pystyt selaamaan aiempia tilauksiasi.

Koulupalvelut

Koulupalveluihin pääsy edellyttää käyttäjäkohtaista rekisteröitymistä. Käyttäjätunnuksena toimii sähköpostiosoite ja salasanana käyttäjän itse luomaa salasana. Rekisteröitymisen yhteydessä kysytään käyttäjän omien tietojen lisäksi toimitus- ja laskutustietoja. Ompelijanmaailma myöntää käyttöoikeuden palveluun harkintansa mukaan. Käyttöoikeus koulupalveluihin voidaan myöntää erilaisten julkisen sektorin yksiköiden edustajille (esim. kunnan ja valtion yksiköt, kuntayhtymät jne.). Kysymykseen voivat tulla myös erilaiset yhteisöt ja yritykset, jotka tuottavat esim. koulutus- tai sosiaalipalveluita sopimussuhteessa julkisen sektorin kanssa. Kirjautuessasi tunnuksillasi koulupalveluihimme, tulevat meille antamasi toimitus- ja laskutustiedot automaattisesti tilauksellesi ja voit tarvittaessa muokata niitä. Pystyt myös selaamaan aiempia tilauksiasi ja jatkamaan mahdollisesti kesken jäänyttä tilaustasi kolmen vuorokauden ajan.

Yrityspalvelut

Yrityspalveluihin pääsy edellyttää käyttäjäkohtaista rekisteröitymistä. Käyttäjätunnuksena toimii sähköpostiosoite ja salasanana käyttäjän itse luomaa salasana. Rekisteröitymisen yhteydessä kysytään käyttäjän omien tietojen lisäksi toimitus- ja laskutustietoja. Tarkastamme yrityksen tiedot aina ennen tunnuksien myöntämistä. Yrityspalveluidemme käyttöoikeuden myöntäminen perustuu omaan harkintaamme.  Asiakkaana yrityspalveluissamme on enimmäkseen erilaisia ompelualan yrityksiä, jotka valmistavat erilaisia tuotteita, harjoittavat korjausompelua jne. Ota rohkeasti meihin yhteyttä oli yrityksesi iso tai pieni, niin mietitään, miten voisimme parhaiten palvella juuri sinua ja yritystäsi. Yrityksiä, joiden päätoimiala on kankaiden tai ompelutarvikkeiden myynti, ei yrityspalveluissamme yleensä ole. Kirjautuessasi tunnuksillasi yrityspalveluihimme, tulevat meille antamasi toimitus- ja laskutustiedot automaattisesti tilauksellesi ja voit tarvittaessa muokata niitä. Pystyt myös selaamaan aiempia tilauksiasi ja jatkamaan mahdollisesti kesken jäänyttä tilaustasi kolmen vuorokauden ajan.

maksutavat

Ennakolasku (kuluttajaverkkokauppa) ja lasku (yrityspalvelut)

Kuluttajakaupan maksutapa ”ennakkolasku” tarkoittaa sähköpostin pdf-liitetiedostona toimitettavaa ennakkolaskua.

Yrityspalveluiden maksutapa "lasku" tarkoittaa myös pääsääntöisesti sähköpostin pdf-liitetiedostona toimitettava ennakkolaskua, ellei muuta maksutapaa (esim. verkkolasku) ole erikseen sovittu.

Ennakkolasku -tilauksesi saavuttua tarkastamme tilaamiesi tuotteiden varastotilanteen ja lähetämme varastossa olevista pakkaamistamme tuotteista laskun sähköpostiisi mahdollisimman nopeasti. Tarkkaile sähköpostiasi! Illalla ja yöllä tulleet tilaukset laskutetaan yleensä heti seuraavan arkipäivän aamuna ja viikonlopun tilaukset yleensä heti maanantaina, viikonlopun tilausmääristä riippuen. Tilaukset laskutetaan pääsääntöisesti saapumisjärjestyksessä, jolloin ruuhka-aikoina laskun toimitusaika on tavallista pidempi. Viikonloppuisin kertyy tilauksia arkipäiviä enemmän, jolloin maanantain tilausten laskutusaika voi olla hieman muita arkipäiviä pidempi. Toimitamme tilatut tuotteet valitsemallasi toimitustavalla viimeistään noin viikon kuluessa maksusuorituksesta, ellei tilaaja ja Ompelijanmaailma ole erikseen muuta sopinut. Maksusuorituksesi (tai kopion maksusuorituksesta) saatuamme lähtevät tilatut tuotteet meiltä käytännössä usein jopa samana päivänä tai sitä seuraavana arkipäivänä (kellonajasta riippuen). Tuotteet pidetään varattuna tilaajalle 7 vrk laskun lähettämisestä. Mikäli maksusuoritus ei tänä aikana näy tilillämme, katsomme tilauksen peruuntuneeksi. Mikäli tilisi on Osuuspankissa, näkyy maksusuoritus tilillämme yleensä heti. Eri pankkiryhmittymien välisestä rahansiirrosta voi aiheutua pientä viivettä. Lähettämällä sähköpostilla kopion maksukuitistasi, voit nopeuttaa tilaamiesi tuotteiden toimitusta.

Jos tiedämme, että tilapäisesti varastostamme loppunutta tilaamasi tuotetta on tulossa meille aivan lähipäivinä, tiedotamme sinulle myös siitä. Kun tulostamme lähetyksen osoitekortin, lähetämme myös vastaanottajalle sähköpostilla lähetyksen seurantatunnuksen, jolla vastaanottaja voi seurata pakettinsa kulkua internetissä. Matkahuollon internet-palvelu löytyy osoitteesta www.matkahuolto.fi. ja postin internet-palvelu osoitteesta www.posti.fi. Vastaanottaja saa paketistaan saapumisilmoituksen joko tekstiviestillä tai sähköpostilla. Postin seurantajärjestelmä koskee vain paketteja, ei kirjeitä.

Svea Payments 2019

Maksaminen erissä (Svea Erämaksu) tai maksuajalla (Svea Lasku)

Svea Lasku lyhyesti:

  • Maksimi luottoraja 2000 Euroa.

  • Ostajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt.

  • Edellyttää verkkopankkitunnuksilla tunnistautumista ja myönteistä luottopäätöstä.

  • Maksuaika laskulla vähintään 14 päivää.

  • Muutettavissa luotoksi.

  • LISÄMAKSULLINEN MAKSUTAPA, MAKSUTAPAVELOITUS / LASKU ON 3,0% LASKUN LOPPUSUMMASTA. MAKSUTAPAVELOITUS NÄKYY VASTA LOPULLISELLA LASKULLASI.

  • Saat Pinssejä ostoksistasi.

     

Svea Erämaksu lyhyesti:

  • Maksimi luottoraja 2000 Euroa.

  • Ostajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt.

  • Maksu jaettavissa osiin.

  • Edellyttää verkkopankkitunnuksilla tunnistautumista ja myönteistä luottopäätöstä.

  • Luottoajan valitset sinulle parhaiten sopivaksi (3kk, 6kk, 12kk, 24kk, 36kk).

  • Alle 500€:n luoton perustamiskulu on 5,00 Euroa, ei käsittelykulua ja korko on 19,5%.

  • Yli 500€:n luotossa ei ole perustamiskulua, käsittelykulu max. 0,01% alkuperäisestä pääomasta/päivä. Korko on 19,5%.

  • Saat pinssejä ostoksistasi.

Huomaa, että tällä maksutavalla tehty tilaus voidaan toimittaa vain henkilön rekisteröityyn osoitteeseen tai yrityksen/yhteisön rekisteröityyn osoitteeseen.

Katso tästä yksityiskohtainen ohje Svea Laskulla tai Svea Erämaksulla tilaamiseen

Tutustu etukäteen luottoehtoihin sekä vakiomuotoisiin eurooppalaisiin kuluttajaluottotietoihin. Tallenna ja/tai tulosta nämä ehdot itsellesi.

Svea Ekonomi Ab:n luottoehtoihin sekä vakiomuotoisiin eurooppalaisiin kuluttajaluottotietoihin pääset tutustumaan tästä.

Svea Ekonomi AB:n Svea Laskua ja Svea Erämaksua koskevat ehdot:

Lasku sekä pinssit

Svea Ekonomi eKauppa (myöhemmin Svea) tarjoaa Sinulle mahdollisuuden ostaa ostokset laskua vastaan vähintään 14 päivän maksuajalla. Valitessasi maksutavaksi Svea Laskun, saat ostoksistasi pinssejä. Käy rekisteröimässä pisteesi osoitteessa www.svea.fi/pins .

Huomioithan seuraavat asiat:

  • Kun valitset maksutavaksi ”Svea laskun/Svea Erämaksun” tarkistaa Svea luottotietosi henkilötunnustasi vastaan.

  • Kun olet tunistautunut verkkopankkitunnuksillasi (TUPAS), tapahtuu toimitus ilmoittamaasi toimitusosoitteeseen.

  • Viivästyskorko on 7 % + korkolain mukainen viitekorko.

  • Maksuhuomautuksesta veloitetaan 5 euroa.

  • Ostajan tulee olla täyttänyt 18 vuotta.

     

Svea laskun muuttaminen luotoksi

Sinulla on mahdollisuus muuttaa lasku luotoksi maksamalla laskulla mainittu minimierä. Ensimmäisen laskun takaa löydät luoton tarkemmat luottoehdot. Voit tehdä lisäostoksia aina, kun Sinulla on luottorajaa jäljellä ja maksaa ostokset osissa luottosopimuksen ehtojen mukaisesti.

Luoton voit maksaa milloin tahansa kokonaan pois ilman lisäkuluja. Luottoosi liittyen voit aina ottaa yhteyttä asiakaspalveluun numeroon 09 4242 3330 tai asiakasinfo@svea.fi .

Tutustu etukäteen luottoehtoihin sekä vakiomuotoisiin eurooppalaisiin kuluttajaluottotietoihin. 
Tallenna ja/tai tulosta nämä ehdot itsellesi. 


Erämaksu sekä pinssit

Svea Ekonomi eKauppa (myöhemmin Svea) tarjoaa Sinulle mahdollisuuden maksaa ostokset osissa. Valitessasi maksutavaksi Svea Osamaksun, saat ostoksistasi pinssejä. Käy rekisteröimässä pisteesi osoitteessa www.svea.fi/pins .

Voit maksaa ostoksesi luotolla osissa, kun olet hyväksynyt luotonmyöntökriteerit ja ilmoittanut henkilötunnuksesi. Tunnistautuminen tapahtuu verkkopankkitunnuksillasi (TUPAS) ja ostoksiesi toimitus tapahtuu ilmoittamaasi toimitusosoitteeseen.

Luottoajan valitset Sinulle parhaiten sopivaksi. Luotto tulee hoitaa sovitun ajan kuluessa. Se edellyttää, että maksat vähintään sovitun summan kuukausittain. Luonnollisesti voit maksaa myös koko luoton pois kerralla ilman kuluja käyttämättömältä luottoajalta.

Saat kotiisi luottosopimuksen (2 kappaletta) joista Sinun tulee allekirjoittaa toinen ja palauttaa se Svealle. Samalla saat myös luoton tarkemmat ehdot, jotka allekirjoituksellasi hyväksyt.
Luottoosi liittyen voit aina ottaa yhteyttä asiakaspalveluun numeroon 09 4242 3330 tai asiakasinfo@svea.fi .

Mikäli maksut jäävät maksamatta, emmekä ole saaneet yhteydenottoa maksun hoitamisesta, siirrämme saatavat perittäviksi kuluttajansuojalain ehtojen mukaisesti. Lisätietoja ehdoista ja palvelusta saat asiakaspalvelustamme. Lue tarkemmat ehdot tästä.

Lisätietoja etämyynnistä ja internetissä tapahtuvasta kaupankäynnistä saat kuluttajaviraston sivuilta www.kuluttajavirasto.fi. Svea noudattaa henkilötietosuojalakia. Myös tästä löytyy lisätietoja kuluttajaviraston sivuilta.

Yhteystiedot:

Svea Ekonomi Ab, filial i Finland
Mechelininkatu 1a
00180 Helsinki
Puhelin: 09 4242 3092
rahoitus.payments@svea.fi  www.sveawebpay.fi

Maksutavat koulupalveluiden asiakkaille (erilaiset julkisensektorin yksiköt)

Kouluille ja muille julkishallinnon yksiköille toimitamme laskun vasta tavaran toimittamisen jälkeen tilaajan haluamalla tavalla. Yleisin laskutustapa on verkkolasku (e-lasku), jolloin tarvitsemme laskutusasiakkaan verkkolaskutusosoitteen ja verkkolaskun välittäjän osoitetiedon. Myös sähköpostitse toimitettava lasku ja perinteinen paperilasku on mahdollinen laskutustapa.

Otamme aina huomioon kuntien tai julkisen sektorin hankintaorganisaatioiden kanssa tekemämme hankintasopimukset. Hankintasopimuksien sopimusehdot ylittävät palvelun käyttö- ja toimitusehdoissamme esitetyt yleisehdot.

Kun saamme tilauksen koulupalveluiden kautta, lähetämme asiakkaalle sähköpostilla kopion lähetteestä. Lähetteellä näkyy hintatietoineen kaikki ne tilatut tuotteet, jotka löytyvät heti varastosta ja jotka lähetetään asiakkaalle. Lähetteellä näkyy myös valitsemasi toimitustavan mukainen todellinen toimituskulu. Tilatut tuotteet lähetetään aina mahdollisimman nopeasti tilauksen saavuttua. Koulupalveluissa on verollisen kouluhinnan lisäksi näkyvissä myös tuotteen arvonlisäveroton hinta.

Maksutavat yrityspalveluiden asiakkaille (erilaiset ompelualan yritykset)

Kun saamme tilauksen yrityspalveluiden kautta, lähetämme asiakkaalle sähköpostilla ennakkolaskun (pdf-liitetiedosto) tilatuista tuotteista. Laskulla näkyy hintatietoineen kaikki ne tilatut tuotteet, jotka löytyvät heti varastosta ja jotka lähetetään asiakkaalle. Laskulla näkyy myös valitsemasi toimitustavan mukainen todellinen toimituskulu.

Kun maksusuoritus näkyy tilillämme tai olemme saaneet sähköpostilla kopion maksusuorituksesta, postitamme tilatut tuotteet mahdollisimman nopeasti. Mikäli haluat ennakkolaskusi sähköisenä (e-lasku), ilmoita meille myös verkkolaskutusosoite ja verkkolaskun välittäjän osoitetieto. Yrityspalveluissa on verollisen hinnan lisäksi näkyvissä myös tuotteen arvonlisäveroton hinta.

Yrityspalveluiden asiakkaalla on mahdollisuus valita maksutavaksi myös MAKSUTURVAN luotollinen Svea Lasku, jolla on maksuaikaa vähintään 14 päivää tai Svea Erämaksu, jolla maksu voidaan jakaa osiin. Maksuturvan maksutavat edellyttävät verkkopankki-tunnistautumista ja myönteistä luottopäätöstä.


Toimitustavat ja toimituskulut

Toimitamme tilatut tuotteet Postin tai Matkahuollon välityksellä. Posti ja Matkahuolto noutaa meiltä paketit päivittäin (arkipäivisin).
Kuluttajaverkkokauppamme lähetysten hinnat näet alta toimitustapakohtaisesti (rullaa näyttöä alaspäin). Koulupalveluiden ja Yrityspalveluiden toimitusmaksut näkyvät palveluun kirjautumisen jälkeen. Kaikki toimituskulut sisältävät rahtimaksun, laskutus-, pakkaamis-, materiaali- ja käsittelykulut sekä arvonlisäveron.

Kuluttajaverkkokaupan tilaus, jonka tuotteiden yhteishinta on yli 150€, toimitetaan rahtivapaasti toimitustavoilla Peruspostitus tai Nouto Postin pakettiautomaatista.

Rahtivapaan toimituksen saadaksesi valitse siis toimitustavaksi Peruspostitus tai nouto Postin pakettiautomaatista. Ompelukoneet, saumurit ja peitetikkikoneet toimitetaan kuluttajaverkkokaupassa, koulupalveluissa ja yrityspalveluissa aina toimituskuluitta millä tahansa valitulla toimitustavalla.

Muidenkin verkkokauppamme tuotteiden kohdalla on mahdollista olla tuotekohtaisia mainintoja toimituskuluihin liittyen.

Kuluttajaverkkokaupan toimitustapoja ovat: Peruspostitus, nouto Postin pakettiautomaatista, Postin Joustavasti ovelle-paketti, Matkahuollon Lähellä-paketti, Matkahuollon Jakopaketti, Matkahuollon XXS-paketti sekä nouto Tampereen myymälästä tai Vammalan myymälästä.

Yrityspalveluiden toimitustapoja ovat: Yritys/koulu Pkkupaketti, Yritys/koulu Postipaketti, Yritys/koulu SMARTPOST, Postin Joustavasti ovelle-paketti, Matkahuollon XXS-paketti, Matkahuollon Lähellä-paketti, Matkahuollon Jakopaketti sekä nouto Tampereen myymälästä tai Vammalan myymälästä.

Koulupalveluiden toimitustapoja ovat: Yritys/koulu Pikkupaketti, Yritys/koulu Postipaketti, Yritys/koulu SMARTPOST, Koulu-paketti, Matkahuollon XXS-paketti, Matkahuollon Lähellä-paketti, Matkahuollon Jakopaketti sekä nouto Tampereen myymälästä tai Vammalan myymälästä.

Koulupalveluiden ja Yrityspalveluiden toimitusmaksut näet kirjauduttuasi käyttäjätunnuksellasi palveluumme.

MIKÄLI VALITSEMASI TOIMITUSTAPA EI OLE MAHDOLLINEN TAI JÄRKEVÄ (esim. tilauksesi koko ylittää valitsemasi toimitustavan enimmäiskoon), MUUTAMME LÄHETYSTAVAN AUTOMAATTISESTI TILAAMILLESI TUOTTEILLE SOPIVAKSI.

Valitsemasi toimitustavan mukainen toimitusmaksu (hinnastossamme nimellä kiinteä hinta) näkyy tilausvahvistuksellasi. Hinnastossamme mainitut mahdolliset lisämaksut (esim. erilliskäsiteltävä lähetys ja monipakettilähetys) eivät näy vielä tilausvahvistuksellasi, vaan vasta vastaanottamallasi laskulla (Koulupalveluiden asiakkailla lähetteellä).

 

PERUSPOSTITUS (kuluttajaverkkokaupan toimitustapa)

Kiinteä hinta 5,90€.

Lähetys toimitetaan lähetyksen koosta riippuen kirjeenä, Posti Pikkupakettina tai Postipakettina.

Alle 250g:n kirjekokoinen lähetys toimitetaan pääsääntöisesti kirjeenä, mikäli lähetyksen koko ei ylitä lähetyksen enimmäismittoja 25 x 35,3 x 3 cm (leveys x pituus x paksuus). Postin palvelulupauksen mukaan kirjelähetys toimitetaan vastaanottajan postiluukkuun tai -laatikkoon 4 työpäivän kuluttua lähetyspäivästä. Postin kirjelähetyksillä ei ole lähetysseurantaa, eikä niiden kulkua voi seurata Postin sivuilla.

250-2000g:n kirjekokoinen lähetys toimitetaan Posti Pikkupakettina, mikäli lähetyksen koko ei ylitä lähetyksen enimmäismittoja 25 x 35,3 x 3 cm (leveys x pituus x paksuus). Postin palvelulupauksen mukaan Posti Pikkupaketti toimitetaan asiakkaan postiluukkuun tai -laatikkoon 2-3 työpäivän kuluttua lähetyspäivästä. Posti Pikkupaketin kulkua voi seurata Postin verkkosivuilla osoitteessa www.posti.fi toimittamamme lähetystunnuksen avulla.

Mikäli lähetyksen mitat ylittävät kirjekokoisten lähetyksien mitat tai enimmäispainon, toimitetaan lähetys Postipakettina.

Postipaketti kuljetetaan tilaajan ilmoittamaa toimitusosoitetta lähimpänä sijaitsevaan Postin palvelupisteeseen, eli tilaajan ilmoittamasta osoitteesta riippuen joko pakettiautomaattiin tai Postin muuhun palvelupisteeseen. Käytännössä pääosalla kuluttajista lähin Postin palvelupiste on pakettiautomaatti. Paketti on noudettavissa saapumisilmoituksen saatuasi. Voit seurata paketin kulkua Postin verkkosivuilla osoitteessa www.posti.fi sähköpostitse toimittamamme lähetystunnuksen avulla.

Tämän toimitustavan kiinteä hinta 5,90€ on kirje-, Posti Pikkupaketti- tai postipakettikohtainen. 

Paketti on erilliskäsiteltävä, jos sen yksikin mitta ylittää enimmäiskoon 120x60x60cm. Erilliskäsiteltävän paketin kiinteä lisämaksu on 5,50 Euroa.

NOUTO POSTIN PAKETTIAUTOMAATISTA (kuluttajaverkkokaupa toimitustapa)

Kiinteä hinta 5,90€.

Automaattipaketin enimmäiskoko on 60 x 36 x 60 cm (pituus x leveys x korkeus).

Automaatista noudettavan paketin kiinteä hinta kuluttajaverkkokaupassa on 5,90 Euroa.

Valittavanasi on ympäri Suomen kattava valikoima pakettiautomaatteja, josta voit noutaa pakettisi. Automaattiverkosto laajenee jatkuvasti. Tämä toimitustapa tuo lähetyksen vastaanottamiseen nopeutta, helppoutta ja joustavuutta.

Pakettiautomaatit on sijoitettu vilkkaisiin kauppakeskuksiin, jotka ovat usein auki iltamyöhään ja myös viikonloppuisin. Paketin vastaanottaja saa tekstiviestin välittömästi paketin saavuttua automaattiin noudettavaksi.

Paketti saapuu automaattiin erikseen määritellyn palvelualueen sisällä pääsääntöisesti lähettämistä seuraavan päivän aikana.

Kohdassa ”osoitetiedot” voit postinumeron syötettyäsi valita automaatin, jonne haluat pakettisi toimitettavan.

HUOM!!! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ ANTAMASI MATKAPUHELINNUMERO ON OIKEIN!!!

 

POSTIN JOUSTAVASTI OVELLE-PAKETTI (kuluttajaverkkokaupan ja yrityspalveluiden toimitustapa)

Kiinteä hinta 15,90 Euroa.

Mikäli lähetys edellyttää useampia paketteja (yht. 2-10 pakettia), on monipakettilähetyksen kiinteä lisämaksu 7,00 Euroa. (kokonaishinta 15,90 + 7,00 Euroa = 22,90 Euroa)

(Paketti on erilliskäsiteltävä, jos sen yksikin mitta ylittää enimmäiskoon 120x60x60cm. Erilliskäsiteltävän paketin kiinteä lisämaksu on 5,50 Euroa).

Postin joustavasti-ovelle paketti toimitetaan perille vastaanottajan osoitteeseen. Posti on yhteydessä vastaanottajaan sopiakseen lähetyksen toimituspäivän ja toimitusaikavälin.

Mikäli vastaanottajaa ei tavoiteta, lähetetään vastaanottajalle yhteydenottopyyntöviesti. Suurimmissa kaupungeissa jakelu on mahdollinen arkisin klo 21.00 asti. Muilla alueilla lähetys jaetaan perille klo 14.00 tai klo 17.00 mennessä. Palveluun kuuluu yksi jakeluyritys. Mikäli vastaanottaja ei ole paikalla toimitusajankohtana, jaetaan vastaanottajalle yhteydenottopyyntökortti. Lähetykselle on tilattavissa maksullinen uudelleenjakelu tai vastaanottaja voi pyytää paketin noudettavaksi Postin toimipisteeseen. Ota siis siinä tapauksessa yhteyttä kortissa mainittuun tahoon – ei Ompelijanmaailmaan.

Palvelu toimii manner-Suomessa paikoissa, joissa on katkeamaton maantieyhteys.

YRITYS/KOULU PIKKUPAKETTI (yrityspalveluiden ja koulupalveluiden toimitustapa)

Postin Pikkupaketti, jonka ehdoton enimmäiskoko on 25 x 35,3 x 3 cm (leveys x pituus x paksuus). Vaikka postilaatikkoosi mahtuisi paksumpikin paketti, ei Posti hyväksy enimmäiskoon ylitystä. Enimmäispaino Pikkupaketilla on 2kg. Yritys/koulu Pikkupaketti toimitetaan tilaajan postiluukkuun tai -laatikkoon 2-3 työpäivän kuluttua lähetyspäivästä.
Hintatiedot näkyvät kirjauduttuasi palveluumme.

 

YRITYS/KOULU POSTIPAKETTI (yrityspalveluiden ja koulupalveluiden toimitustapa)

Yritys/koulu Postipaketti kuljetetaan tilaajan ilmoittamaa toimitusosoitetta lähimpänä sijaitsevaan Postin palvelupisteeseen, joka voi olla esimerkiksi Postikonttori tai Postin pakettiautomaatti. Paketti on noudettavissa saapumisilmoituksen saatuasi. Voit seurata paketin kulkua Postin verkkosivuilla osoitteessa www.posti.fi sähköpostitse toimittamamme lähetystunnuksen avulla.
Hintatiedot näkyvät kirjauduttuasi palveluumme.

Mikäli lähetys edellyttää kokonsa puolesta useampia paketteja, peritään seuraavista paketeista lisämaksu 5,50 Euroa (sis. alv.).

Paketti on erilliskäsiteltävä, jos sen yksikin mitta ylittää enimmäiskoon 120x60x60cm. Erilliskäsiteltävän paketin kiinteä lisämaksu on 5,50 Euroa (sis. alv.).


YRITYS/KOULU SMARTPOST (koulupalveluiden ja yrityspalveluiden toimitustapa)

Nouto Postin pakettiautomaatista. Automaattipaketin enimmäiskoko on 60 x 36 x 60 cm (pituus x leveys x korkeus).

Valittavanasi on ympäri Suomen kattava valikoima pakettiautomaatteja, josta voit noutaa pakettisi. Automaattiverkosto laajenee jatkuvasti. Tämä toimitustapa tuo lähetyksen vastaanottamiseen nopeutta, helppoutta ja joustavuutta.
Pakettiautomaatit on sijoitettu vilkkaisiin kauppakeskuksiin, jotka ovat usein auki iltamyöhään ja myös viikonloppuisin. Paketin vastaanottaja saa tekstiviestin välittömästi paketin saavuttua automaattiin noudettavaksi.
Paketti saapuu automaattiin erikseen määritellyn palvelualueen sisällä pääsääntöisesti lähettämistä seuraavan päivän aikana.
Kohdassa ”osoitetiedot” voit postinumeron syötettyäsi valita automaatin, jonne haluat pakettisi toimitettavan. Hintatiedot näkyvät kirjauduttuasi palveluumme.

HUOM!!! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ ANTAMASI MATKAPUHELINNUMERO ON OIKEIN!!!


KOULU-PAKETTI (koulupalveluiden toimitustapa)

Koulupaketti jaetaan ilman ennakkoilmoitusta perille vastaanottajan osoitteeseen pääsääntöisesti lähetystä seuraavana arkipäivänä klo 14 mennessä. Paketin tarkemmat hintatiedot näkyvät kirjauduttuasi palveluumme.

 

Matkahuolto-logo

MATKAHUOLLON LÄHELLÄ-PAKETTI

Tilauksesi toimitetaan valitsemaasi noutopisteeseen (Matkahuolto, Matkahuolto-asiamies, K-Market, R-kioski tai muu Matkahuollon pakettipiste. Saat tekstiviestin tai sähköpostin heti, kun tilaus on noudettavissa. Mainitse haluamasi noutopisteen yhteystiedot tilauksesi "lisätiedot" -kohdassa. Yksi lähetys voi sisältää 5 pakettia. Yhden paketin maksimipaino on 30kg ja lähetyksen maksimitilavuus 0,5m3.

Kohdassa ”osoitetiedot” voit postinumeron syötettyäsi valita noutopisteen, jonne haluat pakettisi toimitettavan.

Matkahuollon Lähelle -paketin kiinteä hinta on 7,90 Euroa.

Mikäli lähetys edellyttää useampia paketteja (yht. 2-5 pakettia), on monipakettilähetyksen kiinteä lisähinta 1,50 Euroa/lisäpaketti.

Matkahuollon lähetyksistä peritään perushinnan lisäksi Iso-lisä, jos paketin mitat ylittävät 60 x 60 x 120 cm (joku mitoista ylittyy). Iso-lisän kiinteä lisähinta on 10,00 Euroa/lähetys.

MATKAHUOLLON JAKOPAKETTI

Toimitus suoraan kotiovellesi sovitusti. Lähetys toimitetaan ilmoittamaasi osoitteeseen arkipäivisin. Yksi lähetys voi sisältää 10 pakettia ja yhden paketin maksimipaino on 35kg.

Matkahuollon Jakopaketin kiinteä hinta on 15,90 Euroa.

Mikäli lähetys edellyttää useampia paketteja (yht. 2-15 pakettia), on monipakettilähetyksen kiinteä lisähinta 1,50 Euroa/lisäpaketti.

Matkahuollon lähetyksistä peritään perushinnan lisäksi Iso-lisä, jos paketin mitat ylittävät 60 x 60 x 120 cm (joku mitoista ylittyy). Iso-lisän kiinteä lisähinta on 10,00 Euroa/lähetys.

MATKAHUOLLON XXS-PAKETTI

Matkahuollon XXS-paketin kiinteä hinta on 5,90 Euroa.

  • Mitat enintään: 3 x 25 x 40 cm

  • Paino enintään: 30 kg

  • Vastaanottaja voi noutaa paketin mistä tahansa Matkahuollon yli 1 600 noutopisteestä tai pakettiautomaatista

  • Kuljetusaika 1-3 vuorokautta yhteysvälistä riippuen

  • Säilytysaika 7 vuorokautta

  • Täysin seurattavissa Matkahuollon lähetysten seurannan kautta

  • Vastaanottajan matkapuhelinnumero tai sähköpostiosoite on pakollinen tieto

  • Monipakettilähetys ja bussiennakko eivät ole mahdollisia

Monipakettilähetys ja bussiennakko eivät ole mahdollisia

NOUTO MYYMÄLÖISTÄMME

Myymälöistämme (Tampere ja Vammala) noudettavat lähetykset toimitetaan toimituskuluitta. Aukioloajat ja osoitetiedot löytyvät etusivun alalaidan tiedotteesta.

Suurien tavaraerien toimitus

Postin rullakkotoimituksen (paljon tavaraa) hinta määräytyy rullakoiden lukumäärän sekä vastaanottajan postinumeron perusteella.


Toimitukset Ahvenanmaalle

Ahvenanmaalle toimitettavat lähetykset laskutamme arvonlisäverottomin hinnoin. Ahvenanmaan arvonlisäverokäytäntö on sellainen, että arvonlisävero peritään asiakkaalta vasta Ahvenanmaalla lähetyksen noutamisen yhteydessä.



Uutiskirjeet

Ompelijanmaailman sähköpostitse toimitettava uutiskirje voi sisältää mm. tietoa ompelualan uusista tuotteista, vastaanottajalle suunnattuja erikoistarjouksia, ompeluohjeita ja -vinkkejä tai muita ajankohtaisia Ompelijanmaailman kuulumisia. Uutiskirjeen toimitukset voi koska tahansa lopettaa uutiskirjeen lopussa olevan linkin avulla tai esittämällä sitä koskeva pyyntö Ompelijanmaailmalle muulla tavoin. Uutiskirjeen lähetysrekisteriin on tallennettu vastaanottajan nimi ja sähköpostiosoite, mutta ei muita yhteystietoja.

Kuluttajakaupan puolella voi ompelijanmaailman uutiskirjeen halutessaan tilata etusivun linkistä, klikkaamalla tilauksen yhteenvetosivun valintaruutua tai esittämällä Ompelijanmaailmalle pyyntö uutiskirjeiden toimittamisesta

Yritysten, erilaisten yhteisöjen ja julkisen hallinnon yksiköiden edustajille voidaan uutiskirjeitä toimittaa ilman varsinaista uutiskirjeen tilaamista.



Yhteydenotot Ompelijanmaailmaan ja tiedustelut

Voit ottaa meihin tarvittaessa yhteyttä sähköpostilla myynti@ompelijanmaailma.fi .

Vammalan (Sastamala) keskusvaraston myymälämme  puhelinnumero on: 03 - 514 2280. Laskutus ja tavaran lähetys tapahtuvat Vammalassa.

Tampereen myymälämme puhelinnumero on 03 - 344 0022.

Petri Koivun (kauppias) tavoitat mumerosta 0500 - 443 784 tai sähköpostitse osoitteesta petri@ompelijanmaailma.fi.

MIKÄLI TIEDUSTELUSI KOSKEE TEKEMÄÄSI TILAUSTA, LÄHETYSTÄMME TAI LASKUAMME, PYYDÄMME SINUA AINA ILMOITTAMAAN ASIAN KÄSITTELYN NOPEUTTAMISEKSI TILAUKSESI / LASKUSI NUMERON!!!



Kaupan peruuttaminen, palauttaminen ja palautuksen kulut

Kaupan peruuttamisessa ja tuotteiden palauttamisessa noudatamme kuluttajan oikeuksia koskevan 13.6.2014 voimaan tulleen EU-direktiivin säännöksiä. Kaupan peruuttamisesta on aina ilmoitettava etukäteen ennen tuotteiden palauttamista. Palautus voidaan tehdä sen jälkeen, kun olet saanut ompelijanmaailmalta vahvistuksen palautusilmoitukseesi. Samalla saat myös yksityiskohtaiset palautusohjeet.

Mikäli haluat palauttaa verkkokaupastamme tilaamasi tuotteen, ota aina mahdollisimman nopeasti ennen palautusta sähköpostitse (myynti(at)ompelijanmaailma.fi) yhteys Ompelijanmaailmaan sopiaksesi palautuksen yksityiskohdista, lisätietoja ja tarvittaessa palautustunnuksen. Voit tarvittaessa myös soittaa meille (03-514 2280). Lakisääteinen palautusoikeus koskee yksityishenkilöitä. Tilaajan on tehtävä peruutusilmoitus Ompelijanmaailmalle 14 päivän sisällä lähetyksen vastaanottamisesta ja palautettava tavara 14 päivän kuluessa peruutusilmoituksesta. Tuote pitää palauttaa käyttämättömänä ja siistinä alkuperäisessä pakkauksessaan. Palautettavan tuotteen pitää sisältää kaikki toimituksessa mukana olleet kyseiseen tuotteeseen liittyvät tarvikkeet ja materiaalit.

HUOM!!! Määrämittaan leikatuilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Palautusoikeutta ei myöskään ole lisenssituotteilla, tietokoneohjelmilla, kirjontakuviokokoelmilla ja muilla CD-levyillä, mikäli tuotepakkaus tai pakkauksen sinetti/suojateippi on avattu.

Palauttamisen kuluista vastaa pääsääntöisesti tilaaja, ellei toisin ole erikseen sovittu. Tietyt tuotteet on mahdollista palauttaa kuluitta. Näitä ovat esimerkiksi ompelukoneet ja saumurit sekä tuotteet, joiden kohdalla on erikseen mainittu ilmaisesta palautusoikeudesta. Palautuksesta on kuitenkin aina otettava yhteyttä Ompelijanmaailmaan ennen palauttamista tarkempien ohjeiden saamiseksi. Saatuamme palautetun tuotteen takaisin ja todettuamme palautuksen olevan asianmukainen, hyvitämme palautuksen tilillesi. Ole hyvä ja liitä palautuksen yhteyteen saatekirje, josta löytyy tilauksesi/laskusi numero sekä tilinumerosi.

TAPA 1: Sovittuaan Ompelijanmaailman kanssa tuotteiden palauttamisesta, Voi tilaaja palauttaa tuotteet omalla kustannuksellaan Postin välityksellä Ompelijanmaailmalle. Palautuksen voi tehdä siten, että tilaaja maksaa itse palauttamiensa tuotteiden postimaksun postikonttorissa tuotteita palauttaessaan. Silloin Ompelijanmaailma hyvittää asiakaan tilille tuotteiden maksun kokonaisuudessaan.

HUOM! Tuotteiden maksun hyvittäminen kokonaisuudessaan edellyttää sitä, että Postin kautta palautettavan itse maksetun lähetyksen lähetysmuoto on sellainen, että lähetys toimitetaan perille Ompelijanmaailman toimipisteeseen Sastamalaan. Lähetysmuoto voi olla siis esimerkiksi kirje tai ovelle-paketti (EI POSTISTA NOUDETTAVA PAKETTI).

TAPA 2: Sovittuaan Ompelijanmaailman kanssa tuotteiden palauttamisesta, Voi tilaaja palauttaa tuotteet omalla kustannuksellaan Matkahuollon Lähelle-pakettina Ompelijanmaailmalle. Palautuksen voi tehdä siten, että tilaaja maksaa itse palauttamiensa tuotteiden rahtimaksun Matkahuollossa tuotteita palauttaessaan ja merkitsee noutopaikaksi K-MARKET RAIVIO, ASEMAKATU 20, 38210 SASTAMALA (tunnus 5532). Silloin Ompelijanmaailma hyvittää asiakaan tilille tuotteiden maksun kokonaisuudessaan.

TAPA 3: PALAUTTAMINEN POSTIN ASIAKASPALAUTUKSENA. Voit palauttaa lähetyksen Postin palvelupisteen kautta asiakaspalautuksena. HUOM! PALAUTUSTA VARTEN TARVITSET MEILTÄ PALAUTUSTUNNUKSEN, JONKA MERKITSET LÄHETYKSEN PÄÄLLE. ILMAN TUNNUSTA EI POSTI VASTAANOTA PALAUTUSTA. Ota siis meihin yhteyttä ennen palautusta sadaksesi palautustunnuksen.

Palautusosoitteemme on

Ompelijanmaailma Oy
Asemakatu 21
38210 SASTAMALA.

Käytettäessä palautustapaa 3, hyvittää Ompelijanmaailma tilaajan pankkitilille palautettujen tuotteiden maksun vähennettynä palautuksesta aiheutuneilla kuluilla.

Tuotteiden palautuksesta aiheutuvat kulut (sis. alv 24%) määräytyvät silloin seuraavasti:

KIRJELÄHETYKSET

alle 250g

3,90 Euroa

alle 500g

6,30 Euroa

alle 1000g

9,00 Euroa

PAKETTILÄHETYKSET

alle 2kg

7,90 Euro

alle 5kg

9,30 Euroa

alle 10kg

10,50 Euroa

alle 15kg

14,00 Euroa

alle 35kg

19,70 Euroa

TAPA 4: Palautettavan tuotteen voi myös itse tuoda myymäläämme, jolloin tuotemaksu hyvitetään kokonaisuudessaan ilman kuluvähennyksiä.

Ompelijanmaailma on vastuussa tuotteesta ja siihen syntyvistä vahingoista siihen hetkeen asti, jolloin tilaaja vastaanottaa tilaamansa tuotteen. Tämän jälkeen vastuu siirtyy tilaajalle. Tilaaja on vastuussa palauttamastaan tuotteesta ja siihen syntyvistä vahingoista siihen hetkeen asti, jolloin Ompelijanmaailma vastaanottaa palautetun tuotteen.



Tuotevirheen korjaaminen

Noudatamme Suomen lakia ja tuotteiden valmistajien yleisiä takuuehtoja vioittuneen tuotteen kohdalla. Mikäli tuotteeseen tulee vika takuuaikana, ota välittömästi yhteyttä Ompelijanmaailmaan puhelimitse tai sähköpostilla saadaksesi tarkemmat ohjeet takuuhuolto-asiassa. Säilytä mahdollisia takuuasioita varten tuotteen ostotosite, josta selviää tuotteen hankintapäivä. Jos tuote on vahingoittunut kuljetuksessa tai toimitettu tavara on väärä, Ota yhteyttä Ompelijanmaailmaan sopiaksesi tuotevaihdosta tai palautuksen yksityiskohdista. Voit palauttaa virheellisen tuotteen ilman kuluja käyttämällä Postin asiakaspalautuslomaketta. Liitä palautukseen aina myös ostotosite tai lähetyslistan kopio.



Henkilötietojen käsittely

Ompelijanmaailman asiakasrekisterin henkilötietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon sekä Ompelijanmaailman verkkopalvelun mukaisten velvoitteiden hoitamiseen. Tällaisia ovat mm. yhteydenpito asiakkaaseen tilauksiin liittyvissä kysymyksissä, laskutus ja tuotteiden toimitus. Käsittelemme henkilötietoja EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPRS) ja muun lainsäädännön mukaisesti.

YKSITYISKOHTAINEN TIETOSUOJASELOSTE



Muuta

SIVUSTOMME TEKSTIEN JA KUVIEN LUVATON KOPIOIMINEN KAUPALLISIIN TARKOITUKSIIN ON KIELLETTY!

Ompelijanmaailma pidättää itsellään oikeuden Ompelijanmaailmasta riippumattomista syistä aiheutuviin muutoksiin sekä oikeuden muuttaa myyntiehtoja. Muutetut myyntiehdot koskevat vain niitä tilauksia, jotka on tehty muutoksen jälkeen. Ole hyvä ja tutustu tältä sivulta löytyviin voimassaoleviin myyntiehtoihin, ennen ostosten tekemistä. Toimitamme tuotteitamme pääsääntöisesti Suomeen. Yllä luetellut toimitusehdot ovat voimassa vain Suomessa.

SIVUSTON YLLÄPITÄJÄ:

Ompelijanmaailma Oy
Yhtiön kotipaikka: Vammala (Sastamala)
Varastomyymälät: Tampere ja Vammala (Sastamala)